Valmistumisen jälkeen Partanen suuntasi luokanopettajan töihin ja teki niitä noin neljän vuoden ajan. Vajaan yhden vuoden Partanen toimi myös yhdysluokanopettajana.

“Tyttäreni syntymän jälkeen tein puoli vuotta töitä englannin ja ruotsin opettajana. Viime aikoina olen kouluttautunut lisää ja olen nyt pätevä erityisluokanopettaja” Partanen kertoo. Tämän lisäksi Partanen on viettänyt kaksi kuukautta sekä Uudessa Seelannissa että Maltalla Workaway-palvelun kautta. Partanen oli käynyt myös vuosi ennen valmistumistaan opiskelijavaihdossa Kanadassa.

Valmistumisen jälkeen Partanen on saanut uusia oivalluksia työuraan ja myös elämään liittyen. Partanen kertoo rohkaistuneensa kaikessa. 

“Saatan olla eri tilanteissa joskus käytännöllinen, joskus räjähdysvoimainen, joskus urpo, joskus empaattinen. Olen niitä nykyään paljon enemmän kuin ennen” Partanen kuvailee. Luokanopettajan työ on tukenut kehitystä, koska opettajana pitää koko ajan keksiä ratkaisuja uudenlaisiin pulmiin ja reagoida ympäristöön. 

“Ylipäätään tuntuu, että viime aikoina olen kokenut 30:n kriisin yhdistettynä murrosikään. Eli monia uusia asioita on tullut vastaan ja se on rikastuttanut elämää!” Partanen toteaa.

Ensimmäistä työvuottaan Partanen kuvailee hirveäksi. Partanen oli töissä pienessä koulussa, jossa oli kolme opettajaa, yksi ohjaaja ja yksi ohjaajaopiskelija. Ensimmäisessä työpaikassaan Partanen joutui olemaan paljon esillä ja hän joutui ottamaan vastuuta monista asioista. Lähtökohdat uuteen luokkaan eivät olleet helpot, sillä osa oppilaiden vanhemmista olivat toivoneet hänen tilalleen koulussa aiemmin toiminutta taitavaa, mutta epäpätevää opettajaa. Tämän lisäksi luokassa oli kiusaamista, eikä Partanen vielä tiennyt mihin asioihin haluaa opettajana keskittyä.

“Jälkikäteen olisin kovasti toivonut esimiehen tukea tuona vuonna. Törmäsin koulun rehtoriin viime talvena uimahallissa ja hän ei tunnistanut minua” Partanen kertoo. Ensimmäinen vuosi on onneksi takana ja Partanen toteaakin oppineensa vaikeista tilanteista. Ensimmäiselle työvuodelle Partanen suosittelee isompia kouluja.

“Ensimmäisen vuoden jälkeen olin kuin pölkyllä päähän lyöty, en tiennyt kuka olin tai mitä tein ja kaikista tärkeimmin en tiennyt mistä kaikki ongelmat tulivat” Partanen kuvailee. Aluksi kohdattujen ongelmien kontekstin näkeminen oli vaikeaa, mutta nyt Partanen kokee oman ajattelun taas toimivan saamansa opettajan kokemuksen myötä. Useamman vuoden jälkeen on myös helpompi kertoa, mitä kaikkea kasvatuspsykologian opinnot ovat antaneet työelämään.

“Kasvatuspsykologian opinnot näkyvät työelämässäni niin, että en stressaa kovin paljoa tehtävistä tai muista. Asiat tuntuvat käytännöllisiltä, eivätkä ne saa suhteetonta painoarvoa” Partanen kertoo. Yhteiselle opetusryhmälle annettavista tehtävistä on täten helppo sopia. Luokan huono ilmapiiri tai oman keskittymisen katoaminen tuntuu stressaavalta, mutta silloin Partanen alkaa ideoimaan ja reflektoimaan jotain uutta.

Opiskeluaikoinaan Partanen pääsi tutustumaan kasvatuspsykologian yhteisöön yhteisöiltojen kautta, mutta myös toimiessaan edunvalvonnassa. Yhteiset hetket kasvatuspsykologian yhteisön kanssa ovat olleet täynnä iloa. Erilaisten ihmisten kanssa on päässyt keskustelemaan räjähdysvoimaisista ideoista koulumaailmassa, sekä heittämään vitsejä. 

“Edunvalvonnan osana näin haasteita ja kitkaa, jotka syntyivät kasvatuspsykologian toiminnasta osana erilaisten periaatteiden mukaan toimivaa laitosta” Partanen kertoo. Partanen muistuttaa, että jokainen voi tehdä rohkeasti eri tavalla kuin muut, jos uskoo omaan tekemiseen.

Lopuksi Partanen haluaa antaa muutaman neuvon nykyisille opiskelijoille, jotka ovat siirtymässä kohti työelämää. Partanen suosittelee aluksi isoa koulua ja muistuttaa, ettei opetuksen tarvitse olla alusta loppuun oppilasjohtoista ilotulitusta. On hyödyllistä nähdä myös monia muita tapoja toteuttaa oppimista ja opetusta. Sen sijaan, että osaa perustella aukottomasti omia näkemyksiään oppimisesta, Partanen painottaisi enemmän yhden mielekkään ja omien arvojen mukaisen asian tekemistä työpäivän aikana.

“Koko elämä on uuden opettelua ja sitä pitää tehdä sen verran kerrallaan kuin itse jaksaa” Partanen muistuttaa.

Lopuksi vielä terveisiä KP-yhteisölle:

“Haluaisin lähettää KP-yhteisölle paljon iloisia terveisiä! Olette ihania! Kiitos erityisesti Kirstille suosituskirjeen kirjoittamisesta Kanadaan. Jos tulee vinkkejä mieleen jostain toimivasta ja uutta luovasta oppimisteknologiatutkimusryhmästä niin niitä ottaisin mielellään vastaan. Jokke etsiskelee seuraavaa askelta väikkärin jälkeen.”

Kirjoittanut: Eevi Mielonen.

Kiitos Eevalle haastattelusta!